maanantai 31. joulukuuta 2007

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Mukavaa kun kommentteja tulee. Terveisiä vaan Annarille meren taa! Mukavaa kun kävit. Mie en ole mikään mestarivalokuvaaja, mutta toivottavasti kuvista kuitenkin jotain tolkkua saa.

Tänään olen tuunannut pojan tarravaipasta nepparillisen ja toivottavasti siitä tuli hyvä. Huomenna täytyy sitten sovittaa, että voi harrastaa lisää tuunausta. Tarrat ovat menneet huonoiksi, en muuten hommaan ryhtyisi:)

Toivottelen tämän postauksen myötä kaikille oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Tahti tiuhenee

Eilen valmiiksi saamani hahtuvat ovat käyneet lanoliinissaan ja koneessa linkoutumassa kuiviksi. Ihanan vihreää liukuvärjättyä hahtuvaa, joka ilmeisesti on Pirtin kehräämön kaksisäikeistä. Tunnultaan untuvan pehmeää ja mukavaa neulottavaa.

Malli: omasta päästä mutu tuntumalla
Puikot: 5 pitkät ja jalanteissä 5,5 sukkapuikot (en löytänyt 5 sukkapuikkoja mistään)
Menekki: 73g
Muuta: ommeltu samaisella hahtuvalla kasaan ja resoriin pujoteltu 3 kierrosta ohutta poimutuskuminauhaa

Tuskin maltan odottaa, että nämä saan laittaa pojalle jalkaan. Toivottavasti pitävät heti alusta alkaen. Huovuttaminen kun on niin työlästä;)


Sain myös miehelle joululahjaksi tarkoitetun pipon valmiiksi. Lanka loppui kesken (totta kai!) ja tietenkään en saanut sitä pyhinä mistään. Ihme kyllä samaista lankaa olisi ollut varastoissa eri värisenä, mutta ei missään nimessä juuri tämän värisenä:/ Pipo on mukavan lämmin ja kaunis katsoa:)

Malli: Typyn Jaques Cousteau- pipo
Puikot: 3,5 pyörö ja lopuksi samankokoiset sukkapuikot
Lanka: Lanett tummansininen (ei noin vaalea kuin kuvassa vaan ihan oikea tumman sininen)
Menekki: vähän päälle kolmatta kerää
Muuta: neuloin kaksinkertaisella langalla, joten arvioin langan menekin ihan väärin. Ensin meinasi kavennusten kanssa hermot mennä ja pelihousut revetä, mutta silmukkamerkit kehiin ja sitten alkoi elämä voittaa. Purkasin kavennukset 5 kertaa ainakin. Lopulta kuitenkin lopputulos palkitsi. Katsotaan teenkö toisenkin tällaisen. Ainakin oli mukavan helppo vaikka minullakin oli hankalaa ohjelmoida pää 2n 3o ribille. Elämme jännittäviä aikoja, että meneekö pipo käyttöön vai kopan pohjalle:)




Mitäpä sitten seuraavaksi. Ajattelin tehdä jämälangoista miehelle uusimmasta Ullasta löytyvän Natura kaulurin. Minusta malli ei ole erityisen naisellinen ja Naturahan sopii miehelleni kuin nenä päähän. Hän kun on joka päivä metsässä.

Jos en kerkiä täällä käymään ennen ensi vuotta, niin on viisainta toivottaa tässä vaiheessa kaikille lukijoille

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

lauantai 29. joulukuuta 2007

Suuri salaisuus paljastuu;)

Härpäkehän tarkoittaa siis mitä tahansa pitkää ja vaikeasti hallittavaa;) Tämä tptisesti sitä oli vaikka mallitilkunkin tein. Opin siis jotain. Kastele se tuhannen mallitilkku ENNEN kuin otat mitat siitä. Kuvassa on pitkä versio, mutta tähän mennessä olen ehtinyt jo pätkäistä siitä 5 lärpäkettä pois, jotta se ei yltäisi maahan saakka. Ja A:lle tiedoksi... hyvin onnistuu konsti jota sovelsin tähän. Eli ompelukoneella ompelin 3 askel siksakin sopivaan kohtaan, jotta saataisiin sopivamman mittainen huivi ja pätkäisin poikki. Sitten virkkasin 5 koukulla kiinteitä silmukoita peittääkseni jäljet:)



Tarkemmat speksit:

Lanka: Sofia (muistaakseni) shaalilankaa (100% villa) keltaista 230g ennen kuin pätkäisin osan pois :O
Puikko: 5 mm
Koukku: 5 mm
Malli: Vilman lohikäärmehuivi
Muuta: neuloin läpät 8 silmukalla, koska lanka oli sen verran ohutta. Ympäri virkkasin kiinteitä silmukoita, ja läpysköjen päähän pylväitä. Neuloin huivin 282 silmukalla ja lopulta huivi oli liian pitkä ja pätkäisin siitä n. 40 silmukkaa pois.

Täytyy vielä kehittää joku systeemi kiinnitykseksi. Lanka oli ihanaa, vaikka herkintä ihoa saattaakin kutittaa.

Muutakin on valmiina, mutta siitä huomenna lisää:)

perjantai 28. joulukuuta 2007

Ärsytys

Tuo typerä blogilista ei huomaa päivityksiäni! *Potkaisee kovaa tietokonetta!!!!!!!!*

Pingotusrasitus

Miten pingotetaan 35 neulottua läpyskää???? Hiivatin hitaasti ainakin. Nyt kun olen saanut vähän valitettua niin koittakaapa arvata mitä on pingotuksessa. Sen kyllä sanon, että nuppineulat ei varmasti riitä ensinkään mihinkään asti...

maanantai 24. joulukuuta 2007

Joulut on juhlittu

No niin... olohuone näyttää siltä, että siellä olisi räjäytetty pommi ja pari kranaattia. Asiahan nyt kumminkin on niin, että siellä on vain ollut neljä aikuista (joista yksi toimi välillä pukkina) ja 1 vuoden ja kahdeksan kuukautta oleva poikalapsi. Lahjoja tuli HIRVEÄ kasa. Suurin osa jostain syystä pojalle... onkohan tosissaan muka ollut niin kilttinä, kuin annetaan ymmärtää? En oikein usko. Myös aikuiset saivat hienoja lahjoja, kuten itse tehdyt hopeakorvikset, villahousut, kirjoja ja yöpaitoja. Tietysti myös pakollisia taskulamppuja ja otsalamppuja. Luojan kiitos että tämä on nyt ohi... Paitsi, että alakerta kaipaa puskutraktoria, että kaikki tavarat sais yhteen kasaan:/

Joulu on muutoin mennyt ihan mukavasti. Jouluruokaa oli paljon ja sitä oli riittävästi. Ilma on tuulinen ja turhan lauha, mutta lunta kuitenkin vielä on. Kissat ja porot on ruokittu ja koiratkin saavat herkkunsa kohta.

Hyvää joulua vielä kerran kaikille! :)

lauantai 22. joulukuuta 2007

Pipari "talo"

Tällainen hieno kota poroineen ja rekineen tuli tehtyä tänään. Aikaa meni melkoisesti, mutta sainpas kasaan. Muori on myös tuolla reessä. Tukipilari ei tahtonut auttaa pystyssä pysymiseen. Tähän mennessä porokin on sarveton, mutta siitä viis. Kyllä se tämän joulun välttää:)

Hyvää joulua kaikille!

tiistai 18. joulukuuta 2007

Kissimirri ja vilkaisu joululahjoihin

Tälläisiä pieniä purkkeja on tulossa lahjoiksi tänä vuonna kavereille. Paketeissa on itse tehtyä saippuaa ja purnukoissa on rosmariinikuorintaa. Ihanan tuoksuista särkeville jäsenille.


Saippuat on paketoitu silkkipaperiin ja sidottu silkkinauhalla. Purnukat on ystäväni löytänyt kaupasta ja ne on koristeltu silkkipaperilla ja puukuvioilla. Käyttöohjeet ja sisällys ovat paperilapulla, joka on sidottu silkkinauhalla purkkiin. Nämä ovat aika suloisia. Liimasin koristeet kuumaliimalla.



Ystävän poika tulee saamaan tällaisen kissimirrin paketistaan. Katti on virkattu ja täytetty vanulla. Ilmeet on kirjailtu villalangalla. Lankana tutusti 7-veljestä.




perjantai 14. joulukuuta 2007

Ulkoasu

muuttui kun kuulemma piti olla jotaki punaista:) Tää on aika hauska, mutta onkhan liian punainen..?

torstai 13. joulukuuta 2007

Joulupaja käynnissä

Tekaisin eilen muutamat patalaput pojan kummille. Lankana oli Virtain Villan 3-säikeinen lanka ja rusehtava 7-veljestä kaksinkerroin koukulla 5. Olisi saanut olla isompi koukku, mutta ainakaan ei pitäisi näpit palaa. Toisen tein edellä mainituilla langoilla ja lisäksi oli vielä violetti 7-veljestä ja koukkuna 7. Siitä tuli oikein tuhti ja eristävä lappunen. Kuvia ei arvatenkaan ole. Harmaita patalappuja kun ei ole mieltä kuvata:)

Kuvat pöksyistä majailee yhä edelleen kamerassa, mutta jospa tää kiire laantuisi vaikka lauantaina. Koukulla on vielä mohairlangasta huivi joulupakettiin. Saan valmiiksi (luultavasti) ajoissa.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Ohjeet:1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa kohdallasi
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan vastaajan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ENSIMMÄISENÄ kommentoimaan ehtinyt saa vastata).

01. Punainen on lempivärini.
02. Omistan auton.
03. Minulla on kissa.
04. Seuraan Emmerdalea.
05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
06. Sain töitä!
07. Conan O’Brian ärsyttää minua.
08. Olen aamu-uninen.
09. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin aviomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuihin.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dokkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa.
59. Olen blogiaddikti.
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden kerääjä.
62. Tykkään avantouinnista.
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä.
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia.
72. Olen löytänyt elämäni miehen/naisen.
73. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
74. Olen opiskelija.
75. Pidän talvesta.
76. Rakastan nettikilpailuja.
77. Nälkäisenä olen hyvin äkäinen.
78. Mukavuudenhaluni voittaa nykyään useammin turhamaisuuteni.
79. Olen laite-/vempainfriikki.
80. Odotan vauvaa.
81. Olen alle 155 cm pitkä.
82. Harrastan joogaa.
83. Olen absolutisti.
84. Olen pelannut luminorsupalloa.
85. Pelaan WoWia.
86. Olen BB-addikti.
87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan.
88. Olen hurahtanut askarteluun.
89. Lupasin monta vaikeaa uudenvuodenlupausta.
90. En tehnyt yhtään uudenvuoden lupausta.
91. En ole ikinä polttanut tupakkaa.
92. Kotonamme puhutaan kahta kieltä.
93. Olen uskomaton nainen!
94. Minulla on Pappa-Tunturi.
95. Olen vaahtokarkkiaddikti.
96. Tumma olut huoneenlämpöisenä ja tummaa suklaata kaveriksi, nam :).
97. Minulla on kolme lasta.
98. Käytän mielummin housuja kuin hametta.
99. Omistan moottoripyörän.
100. Koriste-enkelit ovat alkaneet valloittaa kotiani.
101. Kotityöt haittaavat neulomista.
102. Elämä on ihanaa.
103. Kunpa oppisi sanomaan EI, myös itselleen.
104. Nukun ikkuna auki.
105. Syksy on lempivuodenaikani.
106. Tykkään punaviinistä ja tummasta suklaasta.
107. Teen/ostan mielelläni lahjoja toisille - ja myös vastaanotan niitä.
108. Haluan oppia lehtisahausta.
109. Rakastan kuutamoa!
110. Odotan jo innolla kesää!
111. Haluaisin, että sataisi paljon lunta ja tulisi jo oikea talvi.
112. Osaan lypsää.
113. Minulla on yli viisi keskeneräistä käsityötä.
114. Osaan tehdä montaa asiaa yhtä aikaa!
115. Tykkään polttaa kynttilöitä muulloinkin kuin jouluna.
116. Tietsikat tykkää minusta.
117. Meillä on 7 autoa.
118. Herään useita kertoja yössä.
119. Minulla on kanoja.
120. Rakennamme omakotitaloa.
121. Minulla ja anopilla on sama tyttönimi.
122. Olen käynyt talouskoulun.
123. Veren näkeminen saa minut voimaan pahoin.
124. Korvaan muiden ”Cool” tai ”Siisti” tai ”Kiva”, ,,/ -merkillä ja sanoilla RockRock!! ;)
125. Minulla on kilpikonna nimeltä Teuvo.
126. En ole koskaan asioinut Lidlissä ja olen ylpeä siitä.
127. Dooley´s on hyvää.
128.Harrastan postcrossingia.
129. Olen nettiaddikti.
130. Haaveilen toisen koiran ottamisesta.
131. Kännykkäni on yli kolme vuotta vanha.
132. Olen herkkupeppu. (tulkitse miten haluat…)
133. Pidän perinteisistä / lavatansseista.
134. Opettelen jotain uutta joka vuosi.

Käytännölliset villahousut

Pojalla on villapaita, mutta villahousut alkoivat olla loppunsa edellä. Pohdiskelin, että jos alan kutomaan niitä 2,5 puikoilla niin siinä menee ikä ja terveys ja poika on jo päässyt armeijastakin ennenkuin ne ovat valmiit. Minulla on neulekone.... tai siis äidilläni oli, jonka mie olen kansallistuttanut itselleni jo monta vuotta sitten. Nyt vaan on käynyt siten, että en ole koskaan milloinkaan neulonut sillä mitään itse. Anoppi on kyllä käyttänyt sitä miehen tätin kanssa, mutta mie en ole koskaan saanut aikaiseksi perehtyä sen teknisiin ominaisuuksiin. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja sen samaisen tätin opastuksella sain housut alulle. Kavennusten kanssa meinasi mennä järki, mutta niin niistä sitten saatiin kuin saatiinkin pöksyt aikaiseksi. Parissa päivässä lapsi sai lämmikettä:) Kuvaa saatte odottaa jonkin aikaa, koska kamera on hukkapiilossa, mutta eiköhän sekin ilmesty, kun saan housuihin kuminauhan kiinni.

Itselle täytyy merkitä muistiin, että tiheyssäätö oli 7, lankana 2- säikeinen Virtain Villan pässinpökkimä ja kokona jotain 96 ehkä. Silmukkamääriä katsottiin vähän Modasta (ehkä edellisestä), mutta niin paljon muutoksia tuli, että ohje on ikäänkuin oma. Aloituksessa silmukoita 60 ja lisäys joka 8 kerros 7 kertaa ja sitten joka 6 kerros 3 kertaa. kun kappaleen korkeus on 30 senttiä (ehkä.. tää täytyy tarkistaa muistiinpanoista) aletaan kaventamaan. kavennetaan joka 2 kerroksella seuraavasti, vasemmassa reunassa 1*3 silmukkaa, 2*1 silmukkaa ja vastaavasti oikeassa reunassa yhtä aikaa 1*3 silmukkaa , 1*2 silmukkaa ja 2*1 silmukaa. Sitten neulotaan haaraa, kunnes haaran korkeus on 22 senttiä ja takakappaleen puolella eli vasemmassareunassa tehdään lyhennettyjä kerroksia seuraavasti: päättele ensin vasemmasta reunasta 20 silmukkaa ja neulo kaksi kerrosta (eli käy mutkin toisessa päässä), päättele taas 20 silmukkaa vasemmasta reunasta ja neulo kaksi kerrosta. Tee toinen puoli peilikuvaksi:)

Kun sain housut koneesta kasasin ne suoraan ompelemalla saumat, poimin lahkeensuusta 3 puikoille 60 silmukkaa ja kavensin ensimmäisellä kerroksella 4 silmukkaa pois. Neulo 10 1n joustetta muutama sentti ja toiseksi viimeisellä kerroksella kavensin vielä kaksi silmukkaa sauman kohdalla pois. Vyötärötä poimin 124 s ja neuloin 1 0 1n joustetta n. 7cm ja päättelin siten, että samalla tuli "ommeltua" kuminauhakuja valmiiksi. Eli poimin nurjaltapuolen silmukan kohdalta yhden s ja neuloin yhtä aikaa puikolla olevan silmukan kanssa, sitten normaali päättely. Tuli ihan hyvä ja pätevä kuja. Lopuksi pesin housut ja huuhdoin huuhteluainevedessä sekä linkosin koneessa. Hivat tuli:)

Lisäsin kuvan tähän 18.12.


maanantai 26. marraskuuta 2007

Muistutukseksi

Muistiin itselle... Nalle langasta lapasia kirjoneuleena neulottaessa on syytä käyttää 3,5 puikkoja (vähintään) eikä 3. Nimimerkillä yksi hyvin epäilyttävän näköinen Hello Yarnin Pirates lapanen valmis.. käsialan jälki ei ole mitenkään mahtavaa...

torstai 22. marraskuuta 2007

Lapaskuun korkkaus

Lapaskuu meinasi jäädä kokonaan aikomiseksi, mutta sainpahan yhdet tumput valmiiksi. Toiset samanlaiset olen myös tehnyt, mutta koska toinen lapasen raakile jäi Rukalle ilman peukaloa niin ei ole tarjolla kuin yksi kuva. Samanlaiset melkein identtiset lapaset * kaksi:)

Lanka: Novitan Nalle
Puikot: 2,5 mm
Malli: oma, peukalokiilalla, 1o1n resorilla ja nauhakavennus kärki, jossa kavennukset tuleekin keskelle lapasta. Hienot. Kokona on lapsi, noin 1,5 vuotias.

Pääsevät koekäyttön illalla.


maanantai 19. marraskuuta 2007

Ruma patalappu

Olen aina pohtinut, että onko olemassa lankaa, joka todella olisi oksettavan ja ällöttävän väristä. Ei ollut tähän mennessä vielä tullut vastaan, mutta nyt sekin on koettu. Yritin 7 veljestä Kantrista neuloa kaulahuivia... huivi näytti karsealta. Yritin virkata huivia... huivi näytti yhä edelleen karsealta. Patalapuksihan moinen lanka joutaa ja tälläisen siitä sitten tein.

Lanka: 7 veljestä Kantri
Menekki: 35g
Koukku: 4,5
Muuta: 30 kjs ja 2 kjs kääntymiseen. Ks ja 1 kjs kääntymiseen. Suunnilleen neliöksi ja sitten kierros ks ympäri ja samalla tehdään ripustus ketjusilmukoilla 17 kjs. Ympäri pykäreunus ja ripustuslenkkiin piilosilmukoita ympäri.

Loppulangasta mies halusi itselleen sormikkaat. Mikäli ei kovin okseta niin sellaiset siitä saattaa vielä syntyä.



Joo.... en koskaan enää osta tätä lankaa. Kallista väriinsä nähden. Muutoin kyllä oli pehmeää ja helppoa virkata sekä neuloa.

tiistai 13. marraskuuta 2007

Savuporopastakastike

Tämä kastike kuuluu sarjaamme "mitähän-sitä-tänään-tekisi-ruoaksi-kun-mikään-ei-oikeasti-kiinnostaisi". Pakasteessa muistelin olevan hieman kylmäsavupororouhetta, ja siitähän se ajatus sitten lähti:)

Keitä pastaa pakkauksen ohjeen mukaan. Laita se ensimmäisenä tulelle, koska tämä on TOSI nopeaa evästä valmistumaan. Pastan koostumuksella ei ole suurtakaan väliä, ehkä jotain kierteistä tai koloista, jotta kastikkeen saa kauhottua suuhun viuhakkaasti.

Tarvitset:

n. 4 dl ruokakermaa
n. 2 dl ranskankermaa
n. 300g kylmäsavupororouhetta
1 valkosipulinkynnen
n. 1 tl paprikajauhetta
n. puoli pussia Pirkan paprikasekoitusta (pakkasesta) tai tuoretta paprikaa suikaleina

Kippaa kattilaan kaikki aineet paprikaa lukuunottamatta sekoita kunnolla ja anna kiehahtaa. Lisää paprikat ja anna kiehua jonkun minuutin (eli kunnes pasta on valmista). Syö. On tosi hyvää. Tästä satsista söi 4 aikuista ja 1 puoltoistavuotias, mutta aineksia kannattaa varata enemmän.. on nimittäin tosi hyvää:)

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Hienosteluhuivi

Kun olo oli kurjin ja tarvitsin lämmikettä kaulalle kipeää kurkkuani helpottamaan niin löysin ihanan ohjeen. Lankana Sublimen ihanaista silkki villa kashmir lankaa ja Novitan roosaa Rose mohairia. Kudoin 5 puikoilla ja Napit kaivoin anopin nappituusasta. Ihana! Kukkaan tehdyistä twistet loopeista en saanut tolkkua, mutta hyvältähän tuo kukkakin näyttää. Nappia ehkä vielä siirrän, jotta kukkanen asettuu kaulalla kunnolla, mutta muutoin on tosi kiva, pehmoinen ja lämpöinen huivi.

Tässä on vielä lähikuva kukasta:

torstai 8. marraskuuta 2007

Paha olla

Mitä tässä nyky-yhteiskunnassa oikein tapahtuu? En voi käsittää. Tuntuu pahalta ettei lasta voi kohta päästää mihinkään, kun kaikenlaisia höyrypäitä on liikenteessä. Miksei kukaan ota vastuuta siitä, että koko ajan säästetään joka asiassa ja isojen kihojen palkkoja nostetaan? Perseelle pitäisi eduskuntaa potkia ja isolla kalossilla!

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Lanka loppuu!!!!

Tarvittaisiin taas apua. Tekeillä on kaunis huivi valkoisesta Ainosta, jota mokomaa ei enääkaupoista saa koska valmistus on lopetettu. Pituutta huivi tarvisi vielä parikymmentä senttiä molempiin päihin. Makoileeko sinun kaapissasi täysi tai hieman vajaa kerä valkoista Ainoa, jolle et ole keksinyt käyttötarkoitusta? Nyt se pääsisi hyötykäyttöön! Jos haluat päästä kerästä/keristäsi eroon, niin ota yhteyttä joko sähköpostiin tai kommentteihin:) 

lauantai 3. marraskuuta 2007

Kaarrokeneule

Sain pojan kaarrokeneuleen vihdoin valmiiksi. Tein jopa kuten ohje käski... ei taaskaan olisi kannattanut. Resoreihin käytän seuraavaksi joko samankokoista puikkoa kuin muutenkin tai sitten teen resorin pienemmällä puikolla, mutta lisään resorin jälkeen lisättävät silmukat jo luontikerroksella. Tuli mielestäni hihansuista vähän tiukat, mutta ei ole halua alkaa niitä vielä ainakaan fiksaamaan. Värit ovat kirjavat, koska luulin sinistä lankaa olevan enemmänkin, mutta eihän sitä sitten ollutkaan ja lanka loppui kesken. Sitkeänä sissinä päätin, että nyt en ala metsästämään uutta lankaa, vaan suvereenisti otin ruskean uudeksi pohjalangaksi. Mielestäni pusero on oikein kiva. Ainakin poika tykkäsi paidasta ja se oli heti hoidossakin päällä, kun en saanut ottaa enää kokeilun jälkeen paitaa pois :)

On hieman haasteellista yrittää kuvata puoltoistavuotiasta poikaa, joka on päättänyt lähteä päiväkotiin. Äiti sai päähänsä pari kertaa paistinlastasta, kun ei käsittänyt alkaa kenkiä pukemaan nokko ajoissa;)


Pääsimme onneksi sinne hoitoonkin asti. Ihana tunne kun on jotain saanut valmiiksi asti, tämä on nimittäin ensimmäinen kokonainen villapaita jonka olen kutonut alusta loppuun asti itse. On niin voittaja fiilis;) Paita on ollut valmiina jo muutaman päivän, mutta aika tuntuu taas olevan kortilla ja lenssu ei ole ihan kokonaan etsinyt uutta loppusijoituskohdetta, joten hieman on hankaluutta ollut. Seuraavaksi taidan pureutua Mambotakin syvimpään olemukseen.

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Paketti ja Ravelry kutsu

Pääsin kuin pääsinkin sisään Ravelryyn. Kutsu oli tullut jo eilen enkä puusilmä ollut huomannut sitä:O Järkyttävää huolimattomuutta... Minusta sivusto vaikutti sekavalta, mutta eiköhän se siitä kun sitä oppii ensinnä käyttämään. Nyt mie olen kipeänä ja vaan käväisemässä koululla, mutta kotiin taidan mennä nukkumaan. Muuten tämä syksy olisi ihanaa aikaa mutta, kun kaikki taudit jyllää. Saisi jo talvi tulla.

Lisäksi sain ihanan paketin Liisalta. Roosaa Rose mohairia kerällisen ja calorimetryn, josta on kuva hänen blogissaan. Mohairkerä varmaan muotoutuu huiviksi ja calorimetry pitää hiukset kurissa räväkämmässäkin menossa;) Ja lahjonnan syyhän on taannoinen tasalukubongaus Liisan blogissa.

Käsitöiden saralla ei ole mitään uutta. Hieman olen kerennyt neulomaan pojan kaarrokeneuletta. Muutain kuvio enää puuttuisi ja viimeistely. Jos vain kerkiäisin sitä neulomaan pari tuntia niin olisi varmaan jo valmis. Eilinen tosin meni siihen, että poika kiikkuu pöydälle ja mie nostan takasin lattialle. Sitten mennään rukkaamaan hellan nappuloita ja taas äiti juoksee perässä:) Ei tullut tehtyä kuin 3 kierrosta koko illan aikana. Eikähän tämä tästä kumminkin iloksi muutu, kun tänään on viimeinen päivä langatonta lokakuutakin;)

lauantai 27. lokakuuta 2007

Voidekokeilu

Saas nähdä millaiseksi tämä voide osoittautuu käytännössä. Tartuin Saippuanhämmentäjän inspiroimana kauhanvarteen ja tein käsivoidetta niillä raaka-aineilla joita sattui olemaan ja Saippuanhämmentäjän lähettämiä näytteitä apuna käyttäen. Tarkoitus oli saada käsivoiteeksi sopivaa rasvaa kuiville kätösille.

Kehäkukkavoide

½ tl booraksia
92 g kehäkukkauutetta (vähän päälle desi kuumaa vettä kehäkukkien päälle ja annetaan hautua)
152 g vettä
15 g mehiläisvahaa
15 g kookosrasvaa
12 g avokadoöljyä
8 g jojobaöljyä
18 g karitevoita
6 g emulsiovahaa

Kaikki vahat ja öljyt laitoin sulamaan kattilaan ja toiseen kattilaan laitoin veden, kehäkukkauutteen ja booraksin. Kun vahat olivat sulaneet öljyihin ja booraksivesi kiehui sekoitin seokset keskenään ja laitoin kylmävesihauteeseen. Surruutin nesteen voiteeksi sauvasekoittimella. Oli uusi kokemus ja yllättävää kyllä melko heti alkoi voide paksuuntua oikeaan olomuotoonsa. Vesiprosentti on noin 70 ja saisi olla ehkä vielä himpun verran vähemmän. Imeytyy melko hyvin ja tuntuu kivalta käsissä. Toivottavasti vesi ei erotu voiteesta, koska tästä mie tykkään! Laitoin yhteen voidepurkkiin lisäksi 3 tippaa piparminttuöljyä, kun talon miesväki väitti voiteen tuoksuvan kummalliselta... Avokadoöljy ei mielestäni olekaan tuoksunsa puolesta paras mahdollinen voideraaka-aine, mutta sitä on onneksi melko vähän jäljellä. Ehkä seuraavaan voidesatsiin saan sen käytettyä. Olisin halunnut laittaa tähän vielä manteliöljyä, mutta se nyt jäi. Kokeillaan sitä sitten seuraavaan reseptiin;)

Kiitokset Saippuanhämmentäjälle ideasta käyttää sauvasekoitinta. Moinen ei käynyt edes mielessäni ennenkuin tavasin reseptejäsi tarkemmin

perjantai 26. lokakuuta 2007

Kukkanen

Kälyn uusi pipo vaati vähän viritystä. Virkkasin siihen sitten punaisen kukkasen ja ehdotin nappeja koristeeksi. Pikantti lisä ja saa vähän osviittaa siitä miten päin pipo pitää päähän nykäistä. Tein itselleni myös kukkasen, mutta siitä syntyikin sitten rintarossi komistamaan punaista villakangastakkiani.


Kukkanen syntyi kokeilun ja erehdyksen kautta.

OHJE kukkaseen:

1krs. Pyöräytä lankalenkki etusormesi ympärille ja virkkaa 3 kjs aloituspylvääksi. Tee lankalenkkiin 15 pylvästä ja sulje kerros piilosilmukalla.

2krs. Virkkaa *3 kjs ja kiinnitä piilosilmukalla joka toiseen pylvääseen*, * - * toista koko kerros.

3krs. Virkkaa *5 pylvästä ketjusilmukkalenkkiin, 1 ks edelliseen kerrokseen (samaan kohtaan johon ketjusilmukkaketju kiinnitettiin)*, * - * toista koko kerros.

Käy nappilaatikkosi kimppuun ja valitse sopivasti somisteita, ompele ne tukevasti kiinni ompelulangalla. Kiinnitä hakaneula taakse aloitus ja lopetuslanganpäillä ja kiinnitä valmis koristus somistamaan takkia laukkua pipoa tai muuta vastaavaa:)

torstai 25. lokakuuta 2007

Tunnustus

Täytyy tunnustaa teille jotain.... Olen blogannut vuodatuksessa jo jonkin aikaa, mutta kun en eilen koko päivänä päässyt vuodatukseen sisälle niin riemastuin. Toisen blogini löytää osoitteesta http://merith.vuodatus.net. Se tökkii ja pahasti ja tänne en sitten eilen enää ennättänyt laittaa linkkiä toiseen blogiin, kun lapsi päätti herätä.

Katsotaanpa nyt opinko käyttämään tätä kunnolla, mutta lupaavalta ainakin näyttää tähän asti. Yleensähän kyseessä on se EVO ongelma:)

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Hermot meni

Ja sen kyllä huomaa... Vuodatus halusi takkuilla kanssani, vaikka yleensä minulla ei mene kovin herkästi hermot niin nyt kyllä täytyy sanoa, että ehkä bloggaan jatkossa täällä. Katsotaan kauanko tämä homma toimii:)

Syy miksi ne hermot meni, oli tietysti uudet hienot lapaset ja pipo, jotka halusin heti esitellä koko valtakunnalle;)

Ensin valmistui tämä pipo. Lankana on Marks ja Kattensin lanka jonka tarkempaa nimeä en nyt muista, mutta hieman liikaa ehkä akryyliä sisältää. Peruspipo neulottu 2o 2n ribillä ja koristeeksi virkkasin kukkasen.

Lapaset ovat olleet teon alla jo varmaan neljä vuotta, mutta tänään sain lopulta aikaiseksi päätellä langat ja tehtyä lapasiin nyörit. Nyöreittä ei lapasia voi säilyttää, sillä muutoin ne ovat aina hukassa. Lankana on Nalle- lanka ja malli on napattu jostain vanhasta kirjasta. Kauniit mielestäni ja hurjan lämpimän oloiset. Puikkoina luultavasta jotain 3 luokkaa.


Tässäpä tämä aloituspostaus. Hermo lepää nyt, kun olen saanut tämän suuren luomisen tuskan ulos:)