lauantai 12. huhtikuuta 2008

Taas pukkaa

Täytyy taas päivitellä valmiita töitä, kun sattui olemaan kamera, aurinko, kuvaaja ja mie samassa paikassa yhtä aikaa.

Muutain viikko sitten valmistunut Revontuli. Lankana tässä hätäpäissään ostettu Pirtin kehräämön liukuvärjätty villalanka, joka meni kaikki. Ei ihan tullut niin isoa kuin ohjeessa, koska surullisen kuuluisasti lanka loppui kesken. Mutta ei se mitään. Kovassa käytössä on ollut ja tulee jatkossakin olemaan.

Malli: Revontuli
Puikot: 5 mm pyöröt (ensin Addin 80 cm ja sitten Knit Picksin metallipyöröt ja 120 cm siima)
Lanka: Pirtin kehräämön liukuvärjätty n. 130g


Käsityö tuppaa koululaukun pohjalla olemaan aina jossain mytyssä. Täytyi siis ommella sille pussukka. Tein jopa kirjontaa koristeeksi. Lisäksi tuollainen pieni neulakirja. Neulakirjassa on 3 kerrosta ohkasta kovikekangasta ja puuvillakangasta, lisäksi verkaa, nappi ja koristelu kirjonnalla.


Viimeisimpänä valmistuneena keltainen toppi edellisestä Suuri Käsityölehdestä. Tein L koon mukaan ja olisi saanut olla noin 5 cm pidempi, mutta en sitä kuitenkaan pidentänyt. Mukavasti muotoutuu päälle. Saa nähdä jääkö pitoneuleeksi. On siinä muutain virhekin, mutta sehän tekee käsityöstä vaan elävän;)

Malli: Suuri käsityölehti 4/2008
Lanka: Tennessee, 300g
Puikot: 3,5 metalliset Knit Picksit
Muuta: Ohje oli ymmärrettävä ja helppo. Kuviota oli hauska neuloa, mutta joustinneule oli tylsää!


Olen tehnyt myös toisen Revontulen, mutta se meni jo äidilleni syntymäpäivälahjaksi. Voi olla, että siitä tulee kuvia myöhemmin:)