perjantai 11. joulukuuta 2009

Shhhhhhhhhhhhhhhh... joulu on tulossa.

Joulua on tehty täälläkin päin Suomea:)  Mie olen vääntänyt rautalangasta Kransseja. Ideata sain Strösöstä, mutta toteutustapa on melkostalailla eri. Kukat olen ommellut kasaan veran ja saran palasista ja koristellut muovihelmillä. Rautalangasta väännettyjä palluroita ja kuusenkoristeita. Pehmitykseksi hieman niintä. 



Toinen on tehty samalla metodilla. 



Joulukuusen koristeita olen pohtinut melko pitkään. Toki perinteisiä koristeita on laatikollinen, mutta osa on jo melko huonossa kuosissa, joten uutta piti keksiä. Koti lehdessä (10/09) sattuikin olemaan sydämen mallisia koristeita, jotka oli ommeltu. Sellaisia sitten vääntämään. Hienoja, hieman rujoja, mutta mikäpä sitä tässä maailmassa täydellistä olisikaan.



Pojan joululahjat ovat tuottaneet päänvaivaa. Mitään uutta en ole aikonut ostaa, koska tavaraa tuppaa tulemaan muutenkin nurkkiiin, joten pieneen tilaan menevää ja jotain olemassaolevaa hyödyksi käyttäen sen pitäisi oleman. Olen tilannut syksyllä Ottobre 4/2004 lasten kaavalehden, ja siellä oli vaikka mitä hienoja rooliasuja. Siitä se ajatus sitten lähti ja käytin vanhan hamekankaan tähän viittaan, jota voi tilanteen mukaan käyttää niin taikuri, prinssi kuin supersankarikin. Monikäyttöinenkin vielä;) 



Ja koska kyllähän prisseillä täytyy olla kruunu ja tarvittaessa myös kilpi, niin sellaiset häätyi ompelustaa myös. Tähän tuhosin toisen hamekankaan. 



Taustalla näkyy aikaisemmin syksyllä ompelemani pöllöverhot. Seuraavaksi taitaakin olla jo jouluverhojen vuoro, mutta ne ovat vielä tonttutehtaalla. 

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Muutaman kerran tavasin,että kenestä Verasta ja Sarasta oikein on kyse :-D Mutta kyllähän se lamppu syttyi pimeään,kun aikani ihmettelin :)

Merith kirjoitti...

Mie arvasin, että puhun hepreaa:D

Anonyymi kirjoitti...

Miksi mäen ajoissa keksinyt roolivaatteita...
Ihanan saamelaishenkisiä koristeita!