torstai 29. tammikuuta 2009

Erilaisia käsitöitä

Blogissa on ollut hieman hiljaiseloa johtuen syksyn paksusta olosta ja nyt ajan on vienyt kokonaan tällainen pieni uuden vuodenlahja:) Neiti Nöttönen syntyi 31.12 valtaisalla kiireellä. Nimeä ei vielä ole keksitty, mutta sitä odotellessa voi ihastella Neitiä somassa mekkosessa ;) 

Käsitöitä en kerennyt tekemään moneen aikaan, mutta nyt kutimet on kaivettu naftaliinista. Valmistunut on 4 hahtuvaimua jämähahtuvasta 5,5 Novitan pyröpuikolla 4-kertaisesta hahtuvasta. Ehkä hieman liian paksuja, mutta hahtuva oli jotain purettua vuosikertalankaa, jonka jakaminen kahtia oli mahdoton tehtävä. Kuvaa en moisista lärpykkeistä ole viitsinyt ottaa. 

Puikoilla on lisäksi Ruska-huivi Villapallon ohjeen mukaan Secret Woolista tilatusta merinovillalangasta sekä Kevätpäiväntasaushuivi Lankakomeron KAL:n mukaan. Lisäksi olen ostastanut Dragon-huivin ohjeen Tuulialta, mutta en vielä ole sitä saanut. Toivottavasti sekin ei hyppäisi puikoille, kun ohjeen saan. 

Itselle vielä muistiin, että Ruska-huivissa on 5 KnitPicksit ja Kevätpäiväntasaushuivissa 4,5 KnitPicksit. 

Tekisi mieleni aloittaa uusimmasta Novitasta parikin neuletta, lähinnä sukkaa ja vauvanneuletta (muutoin lehti oli kyllä aikamoinen pettymys.. vanhan toistoa moneen otteeseen). Lisäksi Villilanka bloggasi ihanan keltaisen neuleen ja ohje huutelee, että sulla on siellä yli kilo Isoveljeä odottelemassa puikoille pääsyä. Itse asiassa täällä on joka nurkassa lankaa, jotka huutelee niin ettei omaa ääntään meinaa kuulla.

Mutta laitan ehkä myöhemmin kuvaa Kevätpäiväntasaushuivin edistymisestä. Lankana muuten TeeTeen Elegant. Ihanaa lankaa, jota ensi kertaa neulon.  

10 kommenttia:

Maj kirjoitti...

Onneksi olkoon! Onpas suloinen pieni neiti. :)
Miten hahtuvaimut toimii? Pesetkö minlälaisessa lämpötilassa niitä?

Anonyymi kirjoitti...

Onneks olkoon suloisesta pikkuneidistä! Kuulin serkulta että teillä oli melkoinen matka synnyttämään, voisitko kenties kirjottaa siitä tänne lisää?? Täälä etelässä ku ihmiset valittaa, jos joutuvat 40 km päähän synnärille.


Neitillä on ihana mekko ;) Ostin samanmoisen 30.12 syntyneelle työkaverin tyttöselle :)


Oletki varmaan kuullut juoruja jo musta (ja kuulemma jo aikoja sitten arvannukki ennen ku ees kelleen olin kertonut) :)


Mää pistän tilaukseen sulta jonku retron unisex neulomuksen. Ei mitään kiirettä sillä sen käyttäjä on matkalla vielä tovin jos toisenki

Susanna kirjoitti...

Ihana tytön tylleröinen! Oikein paljon onnea!

Merith kirjoitti...

Maj: Hahtuvaimu laitetaan uloimmaksi imuksi esim. yövaippaan. Tuulettelen jos ei ole kovin märkä ja pesen käsin tai koneessa villanpesuaineella ja villanpesuohjelmalla. Lanoliinitus jos imuteho kärsii:)

Virpi: Täytyypä kirjoitella tarina, kun on enemmän aikaa. Onnea vaan teillekin:) Täytyypä katsella ohjetta vai olisiko jotain jo mielessä? Vinkkiä saa laittaa.

Kiitoiksia onnitteluista

MaaritH kirjoitti...

Onnea koko perheelle! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, suloinen Neiti Nöttönen :) Paaaljon onnea koko perheelle!

AnneM kirjoitti...

Onnea! Aivan hurmaava neiti ;)

Kate kirjoitti...

Onnea ihanasta neitokaisesta.

Onko tuo syntymämerkki hänellä otsassa? Näyttää samanlaiselta kuin minun merkkini vastasyntyneenä :)

Merith kirjoitti...

Syntymämerkkihän se. Hänellä on myös niskassa pieni sydämen muotoinen merkki :)

Freja kirjoitti...

Onnea pienestä söpöläisestä!