perjantai 11. joulukuuta 2009

Shhhhhhhhhhhhhhhh... joulu on tulossa.

Joulua on tehty täälläkin päin Suomea:)  Mie olen vääntänyt rautalangasta Kransseja. Ideata sain Strösöstä, mutta toteutustapa on melkostalailla eri. Kukat olen ommellut kasaan veran ja saran palasista ja koristellut muovihelmillä. Rautalangasta väännettyjä palluroita ja kuusenkoristeita. Pehmitykseksi hieman niintä. 



Toinen on tehty samalla metodilla. 



Joulukuusen koristeita olen pohtinut melko pitkään. Toki perinteisiä koristeita on laatikollinen, mutta osa on jo melko huonossa kuosissa, joten uutta piti keksiä. Koti lehdessä (10/09) sattuikin olemaan sydämen mallisia koristeita, jotka oli ommeltu. Sellaisia sitten vääntämään. Hienoja, hieman rujoja, mutta mikäpä sitä tässä maailmassa täydellistä olisikaan.



Pojan joululahjat ovat tuottaneet päänvaivaa. Mitään uutta en ole aikonut ostaa, koska tavaraa tuppaa tulemaan muutenkin nurkkiiin, joten pieneen tilaan menevää ja jotain olemassaolevaa hyödyksi käyttäen sen pitäisi oleman. Olen tilannut syksyllä Ottobre 4/2004 lasten kaavalehden, ja siellä oli vaikka mitä hienoja rooliasuja. Siitä se ajatus sitten lähti ja käytin vanhan hamekankaan tähän viittaan, jota voi tilanteen mukaan käyttää niin taikuri, prinssi kuin supersankarikin. Monikäyttöinenkin vielä;) 



Ja koska kyllähän prisseillä täytyy olla kruunu ja tarvittaessa myös kilpi, niin sellaiset häätyi ompelustaa myös. Tähän tuhosin toisen hamekankaan. 



Taustalla näkyy aikaisemmin syksyllä ompelemani pöllöverhot. Seuraavaksi taitaakin olla jo jouluverhojen vuoro, mutta ne ovat vielä tonttutehtaalla. 

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kysely, josta voi saada lankaa

Ja vielä ilmaista sellaista;) Käykäähän kaikki joukolla vastaamaan. Kyselyyn pääset TÄSTÄ linkistä. 

maanantai 7. joulukuuta 2009

Ikasyrin arpajaiset

Ikasyrissa on arpajaiset. Käykäähän sankoin joukoin osallistumassa :) 

perjantai 27. marraskuuta 2009

Tunnustus

Mie sain tämöisen tunnustuksen Tanjalta. Taitaakin olla ensimmäinen jonka sain. Kiitos Tanja!


Tunnustuksen saajan täytyy: 

1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. kopioida kuva ja liittää blogiinsa
3. linkittää tunnustuksen antaja blogiinsa
4. kertoa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät vielä tiedä
5. antaa tunnustus seitsemällle
6. linkittää nämä blogiinsa

7. kertoa heille tunnustuksesta


Tämäpä olikin vaikeampaa kuin olisi arvannut....


1. Pidän kuivatusta poronlihasta. 

2. Minulla on palovammasta jäänyt arpi oikeassa kädessä. 

3. Pihlaja on minulle pyhä puu. 

4. En kykene syömään maksaa. 

5. Olen asunut vuoden Ruotsissa. 

6. Osaan pohjoissaamea. 

7. Pidän Harry Pottereista. 


Ja sitten jakoon.... Jaan tämän tunnustuksen eteenpäin Sannalle, Altocumulukselle, Katelle


ja lopuit lisään huomenna :) 


Edit: Nyt sitten jaan loput neljä tunnustusta:) Ne annan Hannelille, Annikalle, Frejalle ja Feralle:) 

perjantai 20. marraskuuta 2009

Laiskuutta ilmassa

Kaikenlaista on blogihiljaisuuden aikana syntynyt, mutta suurimmasta osasta ei ole otettu edes kuvaa. Kaikkea ei aina jaksa, ja jostain se aika on sitten pois. Tällä kertaa paitselossa on ollut blogi. Mutta jospa vähän päivittäisi tekemisiään, niin pysyisi edes hitusen matkassa mukana;) 

Mekkonen on tehty jo luultavasti heinäkuussa ellei sitten kesäkuussa. Mekon kaava on Suuresta Käsityölehdestä ja kankaana Myllymuksujen etanabambuneulos. Ihanat vilpoisa ja nokko iso mekko. Menee varmasti meidän neidille vielä pitkään. Neiti kyllä tätä nykyä melkein kävelee, eli ei ihan just äskön ole kuvattu;) 


Korutehdaskin käynnistyi. Monessa blogissa on näkynyt huopahelmiä ja kalliitahan nuo tuppaavat olemaan ostettuina. Mieli on tehnyt tehdä helmiä jo pitemmän aikaa, mutta jotenkin aina on iskeytynyt mieleen, että en osaa. Kokeileva keittiö sitten alkoi toimimaan ja tein villapalloja, joista syntyi tämmöiset helmet. 


Materiaalina jämävillaa, huovutusvillaa, vahanauhaa, ja rihkamalukko. 


Toisena kokeiluna tein itselleni neulojan helmet. Ihanat, näyttävät juuri pieniltä lankakeriltä, kuten oli tarkoituskin. Lisäksi oransseja puuhelmiä, vihreitä kristalleja ja jotain ihmeellisyyksiä, arkistomapin aarrehelmiä. Lukko uupuu, kun haluan tähän hopeisen lukon, eikä minulla ollut semmoista. 

Tämän kellon materiaalit on maanneet korulaatikossa jo pitemmän aikaa, kun en oikein tiennyt mitä halusin ja miten se tehdään. Onneksi Villihelmen sivuilla oli ohjeet linkkikoruun ja sen tyylistä olen haikaillutkin. Kellon materiaalit on HelmiQ:sta muuten, mutta renkaat on tilattu Villihelmestä. Tosin renkaat täytyy vaihtaa vahvempiin, koska ne on tähän työhön liian hennot. Tykkään valtavasti. Tuli hempeä, mutta hieno;) 

Salpalukko on uusi tuttavuus, mutta mukavan tuntoinen. Aion käyttää sellaista uudelleen. 





sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Voittaja on ratkennut

Vihdoin poika kolme vee heräsi päiväuniltaan, ja hänen oli määrä toimia ylimmäisenä arpojana. Käsi nosti isänsä lippalakista RiikkaS:n lappusen. RiikkaS laitatko yhteystietosi minulle osoitteeseen valkonmieli at gmail . com :) Blogissasi kommentoin tarkempia ohjeita. 

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Peli poikki

Kilpailu poikki! 

Arvelin ensin, että valitsen mieluisimman vastauksen voittajaksi, mutta tulin siihen tulokseen, että se ei olisi oikeudenmukaista. Arvontaan siis menee. Huomenna viimeistään arvon. Nyt kirjoitellaan arvontalappuja :) 

torstai 2. heinäkuuta 2009

Vihdoinkin ruskaa

Vihdoinkin sain kuvat ladattua koneelle. Ruska on siis tullut etuajassa tänne :) Lankana SecretWoolista ostettua merinolankaa (josta en tykännyt laisinkaan) ja puikot 5mm. Huivista tuli ISO, 115cm*250cm. Meinasi tulla pingituksen kanssa ongelmia, mutta sain survottua 160cm leveään parisänkyyn, kun vain päätin. Huivi meni äidilleni syntymäpäivä/äitienpäivälahjaksi. 

Malli on Villapallon Ruska. Malli on kaunis, vaikka lehtien neulominen meinasi käydä todella tylsäksi. 


Ei meinannut sopia ollenkaan kokonaan kuvaan. 


Meidän pikkuneiti käärittynä huivin syleilyyn. 


Tästä näkee, että huivi on todellakin se surullisen kuuluisa soputeltta, mutta kohtahan se pitkä ja kylmä talvi on taas täällä. 


Ja ennenkuin totuus pääsee unohtumaan, niin kilpailuun voi vieläkin osallistua;) Koittakaahan ehdottaa malleja, joita en ole vielä tehnyt:D

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Ohhohhoo ja kilpailu!

Ihanaista lankaa Ilulta. Voi jösses sentään. Yksisäikeistä Kainuunharmasta huivilankaa. Ja mitkä värit! Ei vois paremmin osua nappiin:)! 

Ja sitten seuraa kilpailu:) Ehdota lankaan mielestäsi hyvin sopivaa mallia. Parhaalle ehdotukselle lähtee palkinto, jotain hauskaa ja ehdottoman tarpeellista;) Kilpailu loppuu, kun huudan pelin poikki:) 

Hittaasti mutta varmasti

Päivittäminen on jäänyt... eikä vähiten siksi, että eräs 3 vee sekoitti läppärin niin, että se puhui vain espanjaa. Tarvittiin useampi hermoja raastava soitto tukipalveluun, ennen kuin tämä rakkine saatiin toimimaan... niin ja kolme kertaa Windowsin asennus... Kaikki kuvat toki hävisi bitti avaruuteen :( Life is... 

Mutta anyway on jotain tullu tehtyäkin:) Sukkia on liukuhihnaillut ja ommeltukin on jotain. 

Tällaiset sukkaset tein erääseen vaihtoon. Malli on kaunis Sauna sukka Ullasta. Helppo neuloa, kun ensin harjoitteli sukan verran ja totesi, että jahas... liian pienet puikot. Puoli numeroa isommilla taas tuli liian löysää eikä minulla ollut välikoon puikkoja. Tilasin siis puikot Lankakamarista ja taas uusi yritys, joka tällä kertaa onnistui. 

Malli: Sauna-sukat

Lanka: Nalle lankaa oranssia 

Menekki: n. puoli kerää

Puikot: 2,75mm puiset KnitProt

Muuta: Kiva malli ja mie olin sen jopa ulkoa. Järkyttävän kätevää, kun ei koko ajan tarvinnut tuijottaa mallia. Tykkäsin myös sukkien väristä. Puikoilla oli virkistävää neuloa, kun ne olivat kevyet ja lyhkäiset. Koko oli muuten 37. En ole tainnut koskaan aikaisemmin tehdä sen kokoista sukkaa :D


Ystävälle lupasin tehdä sukat syntymäpäivälahjaksi. Synttärit tosin oli jo huhtikuussa, mutta tarviihan sitä täällä Suomen suvessa (joka tunnetusti on lyhyt ja vähäluminen) myös villasukkia. Lanka on ihanan pehmeää ja aluksi tuntui tosi hankalalta neuloa, mutta toisen sukan lopussa oli jo mukavaa neuloskella menemään. 

Malli: oma pää

Lanka: muistaakseni FortissimaSocka Mexico (vauva on syönyt vyötteen) 

Puikot: 2,5mm

Muuta: ristikko kantalappu ja muuten perussukkaa alusta loppuun :) Nää oli sitten ne toiset 37 sukat. 


Ensimmäisen sukan kanssa samaan paikkaan lähti myös alla olevat lasten sukat. 

Malli: Novita

Lanka: itse värjättyä pässinpökkimää ja luonnon harmaata 3-säikeistä

Puikot: 3,5mm Addi

Muuta: Koot 28 ja 22 tai jotain sinne päin. 


Poika tahtoi lippiksen. Ihan kuin niitä ei olisi nurkat väärällään jo muutenkin. Äiti kuitenkin heltyi ja tarttui tuumasta toimeen. Malli on Ottobren (lehteä ei kyllä millään enää jaksa kaivaa esiin) ja päällikangas on ostettu Ottobreltä pari vuotta sitten. Vuorikangas on vanhaa pussilakanaa, kun en jaksanut muuta puuvillaa etsiä ja hyvinhän tuo asiansa ajoi. Ensimmäisessä kuvassa jaksettiin vielä käyttäytyä;) 


Loput kuvat menikin sitten pelleilyksi ja perässä juoksemiseksi. :D 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Arvontoja löytyi

Löysin Nooran elämää blogista tämmösen arvonnan:) Mee sieki osallistumaan. 

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Pontso

Luokattoman huono kuva tästä pontsosta. Mie olen tehnyt tämmöisen jo aikaisemmin, mutta siitä tuli aivan liian iso. Ei tämä siittään kummentunu, vaikka pienempänä muka koitin tehä. Elämä on:) Oli jopa liian kirkasta kuvata tai sitten kameran asetukset oli päin sitä kuuluisaa mäntyä. Yritän myös saada kuvan jonkun päällä, mutta se vaatii hieman järjestelyjä. 

Malli: lankakaupasta saatu moniste

Lanka: Kitten Mohair oranssi, nejättä kerää meni vielä vähän

Koukku: 4,5

Muuta: kyllä mie tämän pidän ja käytän;) 


torstai 2. huhtikuuta 2009

Löytyihän sitä lankaa

Sainkin Tapion kaupasta viestiä, että lankaa oli tullut lisää. Värjäyserä on tosin eri, mutta ehkä sen kanssa on vain elettävä. Sain valmiiksi tänään myös jotain, mutta siitä lisää myöhemmin. Mahdotonta kuvata näin myöhään:) 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Springtime swirl

Kristel järjestää uuden huivi KAL:in. Mee ja liity sieki :) Mie olen jo sielä. Tukea löytyy myös Ravelrysta

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Alfa ongelma

Apuva!!! Mie olen tekemässä SK 3/2006 lehdessä olevaa harmaata liiviä. Tilasin Tapion kaupasta  Sandnes Garnin Alfaa värinumero 1088, mutta tietenkin tilasin sitä aivan liian vähän. Tämä puusilmä osti pienimmän koon mukaan, vaikka olisi pitänyt ostaa  isoimman koon mukaan:( Voisiko joku auttaa naista mäessä, että saisin myös reunakaitaleet ja kauluksen tehtyä? Minulta puuttuu sitä 200g, mutta pienempikin määrä auttaisi asiaa. 

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Lankaklubipaketti

Ilulta saapui tänään ensimmäinen huiviklubi paketti. Langassa on 80% merinoa ja 20% silkkiä. Ihanan pehmoista ja kiiltävää lankaa noin 1200m. Minkähänlaisen huivin tuosta neuloisi? Ideoita? 


torstai 26. maaliskuuta 2009

Koruja ja safaria

Tein tässä eräänä päivänä muutainpan korun. Matskuna on JUJUkerhosta saatu lahjushelmisetti. Aika raivostuttavaa puuhaa, mutta kun sen kerran aloitti, niin ei meinannut loppua tulla. Joka tapauksessa ainut koru, jonka kehtaa julkisesti esittää on tämä:


Tässähän nyt tietenki kävi niin, että jos jollakin sattuu olemaan tuommoista nyöriä kätköissään, eikä sitä ole tarvimassa niin mulle sen voi pientä maksua vastaan könkätä. 

Sitten sain ajatuksen kankaasta, joka siis entisessä elämässään ollut pussilakana. Pojan yöhousutilanne on melko kamala, ja minulla on metritolkulla valmiiksi pehmeää puuvillaa. Teimme siitä sitten pojan kanssa pökät. Kaavat löytyi 11-12/2008 Suuresta Käsityölehdestä. Ainut mutta siinä oli, että kaavat oli joustavalle kankaalle. Hätähän ei tokikaan ollut suuri. Otin ja lisäsin puolentoistasentin saumanvarat ja enemmän korkeutta vyötärölle. Ihan melko sopivat, vaikka kaava olikin 110cm. Poikahan täyttää vasta ens kuussa 3, mutta nämä housut tuppaa kohta olemaan jo lyhyet:D


Laitoin ohutta polvekenauhaa lahkeisiin, kun ei sitä leviää löytynytkään minun varastoista. Aika hämmästyttävää vai mitä;) 

Odotan miestä saapuivaksi kotiin. Mie neuloin SK3/2009 lehdessä ollutta Harmaata liiviä siihen tahtiin, että KnitPicksit irtos liimauksistaan. Saapii mies sen liimata kiinni, että hommat pääsee jatkumaan. 

perjantai 20. maaliskuuta 2009

On täällä tehty taas käsitöitäkin... Näin tunikaessun kaavan helmikuun SK:ssa ja sitähän piti toki kokeilla. Varsinkin, kun ompelujärjestys näytti vähintäänkin epäilyttävältä;) Kankaana käytin joskus etelän reissulta mukaan tarttunutta tiikerikangasta ja safarikangas on peräisin pussilakanasta. Pussilakanasetin tyynyliina nimittäin sopi työsopparin irti ja päätin käyttää hyvän kankaan parempiin tarkoituksiin :D

Tässä on tunika tiikeripuolelta edestä.


Tässä tiikeripuolelta takaa.


Vielä safaripuolelta edestä. 


Koko on L ja käyttökuvia ette saa, koska tunnetusti tämä ei ihan täydellisesti päällä istu. Kotona kuitenkin menee keittiövermeenä vallan mainiosti. Jos saan päähäni tehdä toisen (mitä vahvasti epäilen), niin täytyy kehittää lisää tilaa rintojen kohdalle ja muuttaa takatampin paikkaa alemmas. Leveät hartiat ja isot tissit eivät ole paras kombinaatio vaatetusta ajatellen. 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Pöllöpaita

Pöllöpaita valmistui tänään. Napit on vielä ompelematta, mutta katsotaan laitanko niitä ollenkaan. Pituus tuli ensin huono, mutta lisäsin sitä viitisen senttiä vielä. Nyt on nokko pituutta ettei tunnu alastomalta olo. Paremman kuvan saa ehkä sitten, kun on apuna kuvaamassa joku. 

Malli: Owls 

Koko: Isoin koko eli 21 pöllöä. 

Lanka: Novita Isoveli, vihreä

Puikot: 6mm KnitPicksit

Menekki: 519g 

Muuta: Tykkäsin neuloa. Oli helppo ohje, mutta jos tekisin uudelleen niin muutoksiakin tulisi. Hihoissa saisi olla enemmän väljyyttä. Kaulusta tein korkeammaksi, koska muuten tuntui, että tissit näkyy. Pituutta lisäsin helmaan lopuksi Ullan mainiolla opastuksella :) noin 6-7cm.  Uudessa versiossa jättäisin myös kainalosilmukat odottamaan ja silmukoisin ne (vai kestääkö se sitten?). Lisäksi eteen saisi tehdä muutaman kerroksen lyhennetyillä kerroksilla, jotta se rintavarustus sopisi paremmin;) Tykkään kyllä ehdottomasti! 


Pöllöt lähempää. 


sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Myssy

Sainpas valmiiksi sentään jotain :) vaikka täällä onkin pahan laatuinen startisis meneillään. Lisäksi vaivaa krooninen puikkopula, joka ilmenee siten, että oikean paksuisia puikkoja ei ole koko talossa. Täytyy ehkä mennä listan kanssa ostoksille maanantaina, koska muutoin se vihreä Isoveli jää muotoutumatta... Tämä olikin sellainen pieni ärsytys työ, joka täytyi saada äkkiä puikoille ja äkkiä niiltä myös pois. Tarvekin tämmöiselle pipolle oli kova. 

Suuri Käsityölehti 2/2008, malli 10 Vihreä myssy. 

Olen tehnyt tällä ohjeella jo aiemmin vihreän myssyn ja olin hamstrannut lankaa toiseenkin myssyyn. Ihme ja kumma en ole kerinnyt lankaa mihinkään muuhun soheltamaan. Tykkään Sandness Garn Alpakan pehmeydestä. Vähänhän se kutittaa, mutta muutoin on ihanaa. 

Malli: SK 2/2008, malli 10

Lanka: Sandnes Garn Alpakka, kaksi kerää valkoista, kaksinkertaisena

Puikot: 4mm Novitat ja 7mm Addit (40cm pyöröt)

Muuta: Tein mallikertaa vain 3 toistoa, kun pituus tuli sillä. Olisi pitänyt katsoa edellistä kertaa ja kaventaa samoin. Mutta eiköhän tästä tule ihan samalla tavoin pitoon menevä kapistus kuin edellisestäkin. 

Kuvaa tulee, kun päivä valostuu :) 

EDIT: Tässä on muutain kuva: 


perjantai 27. helmikuuta 2009

Synnytystarina

Heikkohermoisimmat voivat sitten suosiolla skipata tämän postauksen ;) Sisältää verta, hikeä ja kyyneleitä. 

Virpi toivoi kertomusta synnytysmatkasta, joten toiveesi täyttyköön. 

Kaikki alkoi 31.12.2008 aamulla klo:04.15, jolloin heräsin tunteeseen, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Möngin sängystä ylös ja menin vessaan. Tassuttelin pitkin kämppää ja pohdin mikä minut oli herättänyt. Huomasin, että kappas... pöksyt on märkinä. Tein pikaisen diagnoosin: lapsivettä! Istuin ihmettelemään, että mitä tässä nyt pitäisi oikein tehdä. Lapsivettä tihkutteli, mutta muita tuntemuksia minulla ei ollut. Keräsin puuttuvia tavaroita sairaalakassiin. Viideltä alkoi sitten supistelemaan, ja se keskeytti ihmettelyt ja haaveilut. Tuumin, että lämmintä vettä ois soma suihkusta löytää, joten pannu-uuniin tulia tekemään. Miestä en vielä katsonut tarpeelliseksi herättää. Kerkesin käydä vielä torkahtamassa, ennen kuin menin suihkuun. Supistukset tulivat alusta asti säännöllisinä 8 minuutin välein. Arvelin kuitenkin, että kiirettä ei suuremmin ole, koska edellinen synnytys kesti melkein vuorokauden. Kuinka väärässä sitä pieni ihminen voikaan olla!

Tosiasiahan kumminkin on, että täältä on Rovaniemelle LKS:n 200 km ja Ouluun OYKS:iin 28o km, joten ihan heti sinne ei pääse, kun hätä iskee. Rovaniemelle minulla kumminkin oli meno, ja pohdin, että millä vermeellä sitä lähdetään. Supistukset kumminkin kipeytyivät ja tihenivät, joten oma auto ja taksi alkoivat olla suunnitelmissa out of case. Päätin tilata ambulanssin, joka oli meillä 8.00. Ensihoitaja kertoi, että he eivät voi ykkös ambulanssina lähteä viemään minua Roihin ilman erikoislääkärin lupaa, joten heidän oli vietävä minut ensin Kuusamon tk:een. Kätilö tutki minut siellä ja laittoi sitten käyrille. Tulos: 4 cm auki ja supistuksia on (enpä kato oiskaan tuota itse huomannut...). Hän tilasi toisen ambulanssin ja päätti, ettei itse lähde mukaan. (Tästä se muija ehkä tulee kuulemaan, kun sen kanssa nokitusten joskus pääsen.) Selviäisen kuulemma oikein hyvin Rovaniemelle asti ilman häntä. 

Kelihän oli näillä seuduin aivan ihastuttava uuden vuoden aikaan. Tuiskusi ja näkyvyys oli paikoin todella kurja. Ambulanssi päätti ajaa Kemijärven kautta, koska Kemijärvellä oli mahdollisuus käydä sairaalassa, mikäli jotain tapahtuisi. Supistukset tihenivät nopeasti ja olivat hieman ambulanssin lähtemisen jälkeen jo 5 minuutin välein. Ensihoitaja laittoi minut tippaan, koska arveli sen vähentävän supistusten voimaa. Kipulääkettähän synnyttäville ei ambulanssissa anneta. Vähän ennen Kemijärveä supistukset muuttuivat työntöpoltoiksi, joten miespuolinen ensihoitaja päätti, että käydään Kemijärvellä tarkistuksella, koska sitä kätilöä ei mukana ollut (eikä hän ilmeisesti sellaiseksi halunnut kesken kaiken ruveta). Kemijärvellä olin "vasta" 6-7 cm auki, joten kuulemma ei kannattanut jäädä sinne odottelemaan. Ambulanssikuski sai saatteeksi ajaa suorinta reittiä välillä turhia kuppaamatta, ja mulle annettiin ohjeeksi ehdottomasti olematta ponnistamaan ennen LKS:a. Sepäs lohduttikin paljon. 

30km ennen Roita supistusten väli oli enää 2 minuuttia ja minulla reidet aivan hellänä, kun yritin estää ponnistusta. Lopulta kuitenkin pääsimme Roihin ja kiireellä minut rahdattiin suoraan synnytyssaliin. Omat voimat olivat niin lopussa, etten jaksanut paareilta nousta pöydälle, joten minut nostettiin sille. Kätilö tarkasti (supistuksen jälkeen) kohdunsuun ja se oli kuin olikin (hurraa... hiphip hurraa!) 10 cm auki. Kätilö sanoi, että hän puhkaisee kalvot ja saan ponnistaa. Minut kirjattiin synnytyssaliin tulleena klo: 11.55 ja neidin syntymäajaksi kirjattiin 12.03. Ehdin olla synnytyssalissa siis 8 minuuttia ja niistäkin suurin osa meni odottaessa, että supistus menee ohitse. 

Mies ei näihin karkeloihin kerinnyt, ei myöskään ystäväni, jonka oli tarkoitus tulla tuekseni, mikäli mies ei pääse. Minulta jäi Kemijärvelle puhelin, joten en voinut edes heti ilmoittaa kenellekään, että voimme molemmat hyvin. Mielentila oli aika herkkä. Mies kumminkin oli viksu ja soitti suoraan synnärin puolelle, josta hänelle kerrottiinkin tärkeimmät: tyttö tuli ja molemmat voivat hyvin. Minä menetin melko paljon verta, mutta muutoin kaikki oli kumminkin suhteellisen hyvin. Koko synnytyksen kestoksi laitetiin 7h 14min. Synnytyskertomus Rovaniemen osalta oli melko lyhkänen sepostus;) 

Kaikenkaikkiaan seuraavan kerran tiedän (jos sitä edes on tulossa), että kuuntelen intuitiotani, ja lähden Roihin heti, kun ensimmäinen tunne tulee, että nyt se alkaa. Minulla nimittäin oli edellisenä päivänä sellainen olo, että nyt olis syytä lähteä Rovaniemelle, mutta en sitten kuitenkaan lähtenyt. Puhelimen pidän koko ajan kädessä, että se ei varmasti jää mihinkään;) Onneksi se kumminkin toimitettiin minulle, joten sukulaiset eivät jääneet pimiään kovin pitkäksi aikaa. 

Ehkä jo ensi kerralla neulontaa.. Ruska on valmistunut, mutta se odottaa pingottumistaan. Kevätpäiväntasaus huivi on telakalla. Ehkä senkin neulominen johonkin suuntaan tässä etenee... Lisäksi on puikoilla jotain vihreää... Arvaatko mitä siitä tulee? Vinkiksi voin antaa, että lankaa on varattu yli kilo:) Ja kyse ei ole edellisen postauksen neuleesta;)

lauantai 31. tammikuuta 2009

Vihje 3

Kevätpäiväntasaushuivista on nyt neulottu vihje 3. Lanka on ihanaa, ja huivikin alkaa näyttämään jo ihan huivilta. Mielestäni kaunis. 


torstai 29. tammikuuta 2009

Erilaisia käsitöitä

Blogissa on ollut hieman hiljaiseloa johtuen syksyn paksusta olosta ja nyt ajan on vienyt kokonaan tällainen pieni uuden vuodenlahja:) Neiti Nöttönen syntyi 31.12 valtaisalla kiireellä. Nimeä ei vielä ole keksitty, mutta sitä odotellessa voi ihastella Neitiä somassa mekkosessa ;) 

Käsitöitä en kerennyt tekemään moneen aikaan, mutta nyt kutimet on kaivettu naftaliinista. Valmistunut on 4 hahtuvaimua jämähahtuvasta 5,5 Novitan pyröpuikolla 4-kertaisesta hahtuvasta. Ehkä hieman liian paksuja, mutta hahtuva oli jotain purettua vuosikertalankaa, jonka jakaminen kahtia oli mahdoton tehtävä. Kuvaa en moisista lärpykkeistä ole viitsinyt ottaa. 

Puikoilla on lisäksi Ruska-huivi Villapallon ohjeen mukaan Secret Woolista tilatusta merinovillalangasta sekä Kevätpäiväntasaushuivi Lankakomeron KAL:n mukaan. Lisäksi olen ostastanut Dragon-huivin ohjeen Tuulialta, mutta en vielä ole sitä saanut. Toivottavasti sekin ei hyppäisi puikoille, kun ohjeen saan. 

Itselle vielä muistiin, että Ruska-huivissa on 5 KnitPicksit ja Kevätpäiväntasaushuivissa 4,5 KnitPicksit. 

Tekisi mieleni aloittaa uusimmasta Novitasta parikin neuletta, lähinnä sukkaa ja vauvanneuletta (muutoin lehti oli kyllä aikamoinen pettymys.. vanhan toistoa moneen otteeseen). Lisäksi Villilanka bloggasi ihanan keltaisen neuleen ja ohje huutelee, että sulla on siellä yli kilo Isoveljeä odottelemassa puikoille pääsyä. Itse asiassa täällä on joka nurkassa lankaa, jotka huutelee niin ettei omaa ääntään meinaa kuulla.

Mutta laitan ehkä myöhemmin kuvaa Kevätpäiväntasaushuivin edistymisestä. Lankana muuten TeeTeen Elegant. Ihanaa lankaa, jota ensi kertaa neulon.