torstai 14. lokakuuta 2010

Pinkkiä pienelle

Pieni neitonen on ollut vähän tinttarana, kun hänellä ei ole omaa huivia. Nyt on äiti poistanut tämänkin murheen lapselta. Tein hänelle Alinan, jonka ohjeen voi ostaa Ravelrystä kätevästi, ja samalla tukea rintasyöpä tutkimusta. Lokakuun aikana ostetuista ohjeista nimittäin tilitetään 2e Roosanauha kampanjaan.

Ohje oli helppo, mutta minulla ei ollut ihan niin paljoa lankaa, jotta olisin voinut tehdä ohjeen mukaiset määrät toistoja ja virkata huivin ympäri sekä kiinteitä että rapuvirkkausta. Nyt on virkattu vain kiinteitä silmukoita ympäri huivin. Toimiva ja nätti kuitenkin myös näin modattuna versiona. Tykkäsin kovasti neuloa, ja nyt on pitsilanka valittuna jo seuraavaan huiviin samaisella ohjeella.

Huiviin käytin 98g Handun merino alpakka lankaa, värissä totinen possunpunainen. Puikot 4,5mm, mutta isommatkin olisivat voineet olla. Virkatut reunukset tehty 3,5mm koukulla, kun sellainen sattui ensimmäisenä koukkupussista käteen.



maanantai 4. lokakuuta 2010

Mysteeri ratkaistu

Vihdoin ja viimein sain tämän mysteerin ratkottua, ja huivin pois pingotuksesta. Kaunis ja syksyinen, tosi lämmin ja mukavan kokoinen. Lankakomeron mysteerihuivista siis kyse. Minun projektisivuilta (ravel it) löytyy lisää tietoa huivista.



Nyt täytyy enää pohtia sitä, antaako tämän lahjaksi vai pitääkö itsellä.


torstai 23. syyskuuta 2010

KAL huivi etenee

Hitaasti kylläkin, mutta etenee kuitenkin. Neulon jo viimeistä vihjettä. Ihana malli. Koko ajan saa olla kyllä tarkkana, että neuloo oikein. Lapset ovat vilinällään hidastaneet neulomista, kun nurjallakin täytyy olla täpäkkänä.

Huivi toisen vihjeen jälkeen.



Siirsin huivin pidemmille puikoille, jotta saisin kolmannen ja neljännen vihjeen paremmin näkyviin.


Tykkään mallista tosi paljon. Vähän erilainen kuin mitä olen neulonut. Mielenkiintoinen ja suhteellisen lyhyt projekti. Viimeistä vihjettä neulotaan jo.

EDIT: kuvat näkyy isoina, kun klikkaat niitä. Säätäminen ei auttanut kuvia näkymään yhtään paremmin:/

lauantai 18. syyskuuta 2010

Mysteerin ratkontaa

Lankakomero on aloittanut eilen uuden mysteerihuivi KAL 22 Leaves Mystery Shawletten. Eilen julkaistiin ensimmäinen vihje, ja ilmeisesti jo tänään toinen. Sain ensimmäisen vihjeen neulottua, ja aloitettua toista. Oli kuitenkin pakko jättää leikki kesken, kun silmät eivät meinanneet enää erottaa silmukoita. Lanka on yhä edelleen ihanaa. Käytän edellisestä neulomuksesta jäänyttä lankaa. Lankaa on käytettävissä noin 340m. Saa nähdä riittääkö se, vai joudunko turvautumaan poppaskonsteihin.



Huivin ensimmäinen vihje neulottuna. Malli on mukava ja kaunis. Melko monimutkainen mallikerta pitää myös mielenkiinnon yllä neulosessa.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Huiveja

Huiveja on neulottu oikein urakalla. Kaikki alkoi siitä, että minulla ei ollut mustaa huivia. Sellainenhan piti ehdottomasti sitten neuloa, kun tarvetta aika ajoin ilmeni. Langaksi valikoitui teeteen Elegant kaksinkertaisena ja 3mm KnitPicksit ja malliksi Haruni (Ravelryyn). Mallia en meinannut oppia millään ulkoa, mutta viimeisellä toistolla kaikki napsahti kohdalleen ja en tarvinnut enää A-kaaviossa apuja. Toistoja tein yhden kaaviollisen enemmän kuin ohjeessa. B-kaavio olikin sitten jo erilainen, mutta onneksi vain tietty määrä kerroksia, joten sen neuloi nopeasti. Pingottamisesta ei meinannut tulla mitään. Huivin muotoa en meinannut saada millään oikeanlaiseksi. Lopulta mies tuli avuksi, ja huivi saatiin pingottumaan. Kuva huivista on onneton, mutta ainakin siitä näkee muodon.



Sitten tietysti jäi vaihde jumiin ja huiveja piti saada tehtyä lisää. Anopille tein sinisen Haruni version suunnilleen fingering vahvuisesta puuvillasta 3,5mm puikoilla ohjeen mukaisilla toistoilla. Huivista tulikin hänelle juuri sopivan kokoinen, mutta siitä ei valitettavasti ole kuvaa.

Olin elokuussa lähdössä Helsingiin U2:n keikalle, ja tarkoituksena oli olla ystävän luona muutama yö vierailulla. Ajattelin, että huivi olisi sopiva vieminen ja koska malli oli nopea neuloa tein hänellekin Harunin. Väri on luonnonvalkoinen ja lankana Kamena. Puikkoina taas 3mm ja menekki 78g. Pingottaminenkin alkoi jo sujua, eikä miestä enää tarvittu vetoavuksi;)






Jostain tuli sitten mieleen, että miehen tätillekin pitäisi pitsihuivi saada (eikä kolmatta ilman neljöttä). Minulla sattui olemaan vyötteetöntä valkoista puuvillalankaa pari kerää, josta päätin tehdä hänelle huivin. Langasta olin alunperin ajatellut pöytäliinaa, mutta siihen tarkoitukseen se oli liian paksua ja pehmeää. Huivista tulikin ihan mukavan kokoinen 4mm puikoilla, painoa huivilla on 149g. Ohjeen mukaiset toistot. Huivista tuli myös ihanan pehmeä isohkoilla puikoilla.



Malli on aivan ihana, ja varmaankin tulen tekemään näitä lisää tulevaisuudessa. Tällä hetkellä puikoilla on Herbivore ja Suopursu. Kummankin kanssa meinaa olla vähän hankaluuksia. Herbivoren sain jo valmiiksi ja pingotettuakin, mutta siitä tuli liian pieni. Purkaminen on hankalaa, kun lankana on yksisäikeistä kainuunharmasta, joka on takussa kuin mohair. Huivin tuntu ihoa vasten on kuitenkin niin ihanaa, että sinnillä aion purkaa ja neuloa huivia isommaksi. Suopursun reunus ei taas aio olla minun kanssa yhteistyössä. En saa millään silmukoita täsmäämään, joten se on nakattu nurkkaan häpeämään.

Sukkasatoonkaan en ole saanut mitään valmiiksi, vaikka pari viikkoa onkin jo neulottu suurella hartaudella. Sukat on kuitenkin jo kantapäässä, ja muutamasta muustakin sukasta puuttuisi enää hiukan. Pitäisi vain kaivaa se motivaatio jostain esiin.


lauantai 4. syyskuuta 2010

Sukkasatoa jälleen

Bloggaaminen on ollut vähän jäissä, koska kameratilanne on heikko.

Mie aion kuiten osallistua Sukkasatoon, johon osallistun kolmatta kertaa. Yksi kerta on jäänyt väliin, mutta silloin oli kaikenlaista äksöniä meneillään. Jospa tällä kertaa saisin jotain vaikka valmiiksikin asti.
Huiveja olis valmiina, vaikka lampaat söis. Niistä olen saanut jonkinlaisia kuviakin. Ensi kerralla sitten huiveista enemmän.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Filati Rosso KAL

Ravelryssa Ilun lanka ryhmässä on meneillään Filati Rosso KAL. Valitsin väreiksi tumman malvan ja Tervetuloa ovet on avoinna vyyhdit. Langat ovat 100% merinoa, ja ihanan pehmeitä.

filati rosso 010

Huivi näyttää vielä mörrimöykyltä, mutta eiköhän se pienen höyrytyksen jälkeen ala asettumaan. Siihen päästäkseen pitäisi kuitenkin vielä jaksaa vähän tikuttaa.

Puikot 3,5mm AddiClikit ja hyvin niillä sujuu toistaiseksi. Välillä tekisi mieli kyllä neuloa terävämmillä puikoilla, mutta laiskuus on toistaiseksi estänyt vaihdon KnitPron 33,5mm. Enkä tiiä onko ne ees vapaana.

Vielä lähikuvaa lämmikkeestä.

filati rosso 009

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Käpäliin lämmikettä

Kälylle piti tekemäni käpälän lämmittimet, että tietokoneella kirjoittaessa ei tassut jäätyisi. Tuttuun tapaan ajattelin tehdä nämä joululahjaksi, mutta siinä tietenkin oli muutamakin mutka matkassa. Malli sovittiin yhdessä jo viime keväänä, paha vain, että ne sormettomat tehtiin tasona. Ei minun hermoilleni sopivaa lainkaan. Itsenäisesti sitten vaihdoin mallia ja päädyin Knittyn Blackrose Wristletseihin. Malli oli tosi kiva ja mukava neuloa. Kälykin tykkäsi. Lankana teeteen punaista Alpakkaa ja puikkoina 2,5 puiset KnitPicksit.

  Sormettomat

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kevätaurinkoa ilmassa

Onhan sitä kaikkea taas valmistunut, mutta bloggaaminen on ollut jäissä. Tässä on kuitenkin pari tuotosta tämän vuoden valmistuneista:)

Kauluri valmistui keltaisesta Zitron Kokon langasta, joka on sopivan pehmeää ja ihanaa neulottavaa. Langan sain kanssa neulojalta syttinä. Neuloin Addin 3,5mm pyöröpuikoilla ja valmista tuli muutamassa tunnissa. Mallina Poinsettia muutaman vuoden takaisesta Knittysta, ja kokona isompi.

Kauluri 6

Kauluri 2

Samaan syssyyn tein pipon Adriafil New Zealand langasta. Värinä ärtsy sähkönsininen ja mallina ihanainen Lina. Aluksi meinasi hermot mennä kierrettyjen silmukoiden kanssa, mutta periksi antaminen ei ollut vaihtoehto. Malli oli helppo ja nopea neuloa, kierretyistä silmukoista huolimatta. Puikkoina oli Addin 4mm pyöröt. 

Pipo2


Mulla on muuten uusi leikkikalu:D Addi Clik setti nimittäin. Tilasin omani Titityystä jo tammikuussa. Puikonpäitten vaihtaminen on kätevää, mitään työkaluja ei tarvita, ja setissä on nokosti kokoja.