sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Tahti tiuhenee

Eilen valmiiksi saamani hahtuvat ovat käyneet lanoliinissaan ja koneessa linkoutumassa kuiviksi. Ihanan vihreää liukuvärjättyä hahtuvaa, joka ilmeisesti on Pirtin kehräämön kaksisäikeistä. Tunnultaan untuvan pehmeää ja mukavaa neulottavaa.

Malli: omasta päästä mutu tuntumalla
Puikot: 5 pitkät ja jalanteissä 5,5 sukkapuikot (en löytänyt 5 sukkapuikkoja mistään)
Menekki: 73g
Muuta: ommeltu samaisella hahtuvalla kasaan ja resoriin pujoteltu 3 kierrosta ohutta poimutuskuminauhaa

Tuskin maltan odottaa, että nämä saan laittaa pojalle jalkaan. Toivottavasti pitävät heti alusta alkaen. Huovuttaminen kun on niin työlästä;)


Sain myös miehelle joululahjaksi tarkoitetun pipon valmiiksi. Lanka loppui kesken (totta kai!) ja tietenkään en saanut sitä pyhinä mistään. Ihme kyllä samaista lankaa olisi ollut varastoissa eri värisenä, mutta ei missään nimessä juuri tämän värisenä:/ Pipo on mukavan lämmin ja kaunis katsoa:)

Malli: Typyn Jaques Cousteau- pipo
Puikot: 3,5 pyörö ja lopuksi samankokoiset sukkapuikot
Lanka: Lanett tummansininen (ei noin vaalea kuin kuvassa vaan ihan oikea tumman sininen)
Menekki: vähän päälle kolmatta kerää
Muuta: neuloin kaksinkertaisella langalla, joten arvioin langan menekin ihan väärin. Ensin meinasi kavennusten kanssa hermot mennä ja pelihousut revetä, mutta silmukkamerkit kehiin ja sitten alkoi elämä voittaa. Purkasin kavennukset 5 kertaa ainakin. Lopulta kuitenkin lopputulos palkitsi. Katsotaan teenkö toisenkin tällaisen. Ainakin oli mukavan helppo vaikka minullakin oli hankalaa ohjelmoida pää 2n 3o ribille. Elämme jännittäviä aikoja, että meneekö pipo käyttöön vai kopan pohjalle:)




Mitäpä sitten seuraavaksi. Ajattelin tehdä jämälangoista miehelle uusimmasta Ullasta löytyvän Natura kaulurin. Minusta malli ei ole erityisen naisellinen ja Naturahan sopii miehelleni kuin nenä päähän. Hän kun on joka päivä metsässä.

Jos en kerkiä täällä käymään ennen ensi vuotta, niin on viisainta toivottaa tässä vaiheessa kaikille lukijoille

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

2 kommenttia:

Talsu kirjoitti...

Minullakin meinasi aivot nyrjähtää alkuun tuon 2n3o joustimen kanssa :D
Mutta hyvää ja neulerikasta uuttavuotta!

Anonyymi kirjoitti...

JC- pipojen kimaraan alkaa mahtua ihania epätavallisempia värivalintoja. Kiitos mallini käyttämisestä. Ihania neuleita uudelle vuodelle!